sunnuntai 14. helmikuuta 2010

Hyvää Ystävänpäivää HSL


A-junan matkustaja Jylle tietää miten junassa kuuluu käyttäytyä.


Hyvää Ystävänpäivää Helsingin kaupungin liikennelaitos!
Pitkä talvi on koetellut monen kärsivällisyyttä. Tuntuu, että etenkin HSL on saanut osakseen kovaa arvostelua ja parjausta; Joukkoliikenne ei toimi, paikallisjunat eivät kulje aikatauluissa ja mitä milloinkin.
Autoton on yleisten kulkuneuvojen varassa, kuten minä. Asun palvelujen lähellä, mutta käytän julkisia päivittäin. Bussien aikataulut ovat toimineet ihan kivasti ja tunnen kyydin turvalliseksi. Kuskit ovat suurimmalta osalta asiallisia, kohteliaita ja hyviä ajamaan. Pelti ei ole koskaan kolissut, enkä ole tietääkseni ollut humalaisen kuljetettavana.
Olen kuullut, että Hesan bussikuljettajat ovat kovilla, hyvä jos taukoja ehditään pitämään. Näin talvisaikaan kun kelit ovat mitä ovat, ei ihme jos pieniä viivästymiä aikatauluihin tulee. Se nyt mikään juttu ole, kun kulkuneuvoja liikkuu muutenkin kymmenen minuutin välein.

Julkinen liikenne vähentää saastumista, liikennemääriä ja kasvihuonepäästöjä. Pelkästään minun valintani käyttää joukkoliikennettä vähentää 2000 kiloa vuodessa hiilidioksipäästöjä. Kiitos HSL! Olet ystäväni vuoden ympäri ja joka päivä.


18.2. 2010 Helsingissä on Euroopan toiseksi paras julkinen liikenne

Ei kommentteja: