tiistai 27. joulukuuta 2016

tiistai 1. marraskuuta 2016

Sosiaalipornoa

Tietoisuus köyhyydestä ja surkeudesta, sodista ja vääryyksistä ei auta näiden uhreja vähimmässäkään määrin. Ikävä tosiasia.
Kävin Kiasmassa ja vereni kiehahti. Pahan jälkeen -näyttely ympärileikkaus- ja happoiskukuvineen oli toki näyttävä ja vastaanotto ilmiselvästi ravisteleva, mutta kaukaa haettu. Ei ole temppukaan matkustaa Intiaan, josta löytyy tuhansia happoiskujen uhreja, saati afrikkalaiseen peräkylään, jossa tyttöjen silpominen on edelleen voimissaan oleva perinne. Ongelmien vakavuus on selvä.

Se, että tiedän nyt miltä sukupuolielimien silpominen näyttää, näin kuvissa silpojan ja silvottavan, tekovälineet ja tavat, ei auta näitä ihmisiä. Alkoi nyppiä. Katselin paikalla olevia ihmisiä ja heidän reaktioitaan, miten tämä tieto avasi heidän maailmaansa. Ihmettelin mitä alle 10-vuotiaat tekivät näyttelysalissa. Ovella ei ollut varoituslappua lapsille eikä herkille.

Olisi ollut uutinen, jos kuvissa olisi ollut suomalaisessa ympäristössä tai suomalaisten vanhempien/hoitohenkilökunnan siunauksella tehtyjä ympärileikkauksia tai silpomisia, perhe- tai parisuhdeväkivaltaa. Näitähän tapahtuu lähes jokaisen elinpiirissä. Olisiko sekään tieto koskaan vähentänyt vääryyksiä tai auttanut uhreja, mene ja tiedä.

Se, että julkisuutta haetaaan toisten vastoinkäymisten kustannuksella on mielestäni hieman arveluttavaa.

Samoihin aikoihin kävin Kirjamessuilla. "Onhan se kiusallista, kun kaikki tuntee ja ei saa olla rauhassa", pahoitteli osaansa kirjakustantajan korokkeella istuva Anneli Auer, esikoiskirjailija, murhasta ja pefofiliasta ja ties mistä syytetty.

Esikoiskirjailija Anneli Auer Helsingin Kirjamessuilla 28.10.2016.

lauantai 8. lokakuuta 2016

Maailmankuulun Yayoi Kusaman hallusinaatiot ja paranoia nähtävillä


Kusama sulautuu luontevasti teoksiinsa.
Taiteilija vahtii näyttelyään.

Stella ja Yayoi.
Pallot ja pilkut on näyttelyn kantava teema.

sunnuntai 7. elokuuta 2016

Antti Heikkilää tapaamassa

Lääkäri Antti Heikkilä oli vieraana Nihilistin seikkailuissa 5.8.2016

Avaa Helsingin Lähiradio pe 5.8. (100.3 MHz) klo 13-14. Haastattelun voi kuunnella myös Facebookissa "Nihilistin Seikkailut" sivujen kautta koska vain. Kesto 1 tunti. Aiheena VALKOINEN SURMA: Keskiajalla tappoi rutto, nykyaikana hengiltä ottaa sokeri ja jauhot.

KIPU Toinen osa Antti Heikkilää kuullaan Nihilistin seikkailuissa elokuun aikana.

Pieni hento ote

Dave Lindholm keikkaili Ravintola Rantakertussa Turussa 6.8.2016

Miekkari, johon en osallistunut

Helsingin Itäkeskuksessa oli mielenosoitus perjantaina 5.8.2016

Puotilan kartanon kesä

Nasty Suicide& Puka and Doghouse Band 5.8.2016

Maarit ja Sami Hurmerinta 29.7.2016


perjantai 29. heinäkuuta 2016

Anttila boikottiin



Oikeesti! Kaikki Anttilan työntekijät saivat kesäisenä päivänä, viime keskiviikkona pikapotkut. Yli 1300 sai kenkää. Ja mitä tekee suomalaiset? Rynnivät sankoin joukoin ostoksille Anttilaan. Toisin sanoen tukemaan ja rahoittamaan näiden em. irtisanojien velkojia ja konkurssipesää. Onko tässä kenties epäsuhta?

Vähintä tukea ja myötätuntoa työnsä menettäneille olisi voinut osoittaa jättämällä ostokset väliin.

maanantai 11. heinäkuuta 2016

Salon iltatori loistaa

Kesätorstaisin kannattaa poiketa Salon iltatorille. 
Tuure Kilpeläinen ja kaihon karavaani esiintyi 7.7.2016

Hieman asenneilmapiiriltään surullinen ja uuvahtanut Salo saa buustia kesätorstaisin kun iltatori herää henkiin. Siinä menossa unohtuu jättimäiset irtisanomiset ja muut kaupunkia suuresti ravisuttaneet vastoinkäymiset.


Ohjelmisto löytyy SALON ILTATORI


Veturitallin kesä







Sata irtisanomispakettia. Museokävijä sai mukaan puhuttelevan muiston.
Pallossa on Juha Allan Ekholmin valokuva Salora Oy:n elektroniikkatuotannon tiloista.

Kannanotto suomalaisen teollisuuden alasajoon.

maanantai 4. heinäkuuta 2016

Tonttuenergiaa eetterissä

Luontomystikko ja energiahoitaja Markku Mäkinen, Marko Palojärvi ja Stella Helne tapasivat.

Nihilistin seikkailuissa on Markku Mäkisen tunnin syvähaastattelu ensi perjantaina. Tiedossa pohdintaa arvoista, hyvästä elämästä, metsästä, luonnonhengistä ja tietysti tontuista.

Avaa Helsingin Lähiradio pe 5.7. (100.3 MHz) klo 13-14 tai sen jälkeen voit kuunnella saman Facebookissa "Nihilistin Seikkailut" sivujen kautta koska vain.

tiistai 28. kesäkuuta 2016

Katsauksia kesän ilmiöihin

Turun keskiaikamarkkinoiden teemassa Turun Tuomiokirkossa esiintyy 30.6.- 3.7. 2016  La Mandragola ensimmäisissä konserteissaan. Nimi on peräisin Macchiavellin komediasta 1524 ja se tarkoittaa taikajuomaa tai lemmenmarjaa. Keskiaikaan ja varhaisrenesannin poljento oli, jollei mukaansatempaavaa, mutta ainakin kiintoisaa. Luonnontrumpetti ja muut erikoiset keskiajan soittimet olivat jännittävää kuunneltavaa taitureiden käytössä. (kuva 30.6.2016 konsertista)

Kiireeksi heittää, jos meinaa ehtiä joka paikkaan. Hernesaareen vastikään avatun Löylyn terassilta avautuu huikaiseva näköala merelliseen Helsinkiin. Arkkitehtoonisen elegantti ravintola saunoineen on jo itsessään elämys.



lauantai 4. kesäkuuta 2016

Nihilistin Seikkailut alkoi

Marko Palojärvi ja Stella Helne kilisteli uudelle radio-ohjelmalleen Nihilistin Seikkailuille Helsingin Lähiradiossa 100.3 MHz perjantain klo 13-14.
Valtakunnan ykkösdyykkari, roskisprinssi  Mapko Kilpeläinen pääsi ensimmäisenä ääneen Nihilistin Seikkailujen neitsyysohjelmassa perjantaina 3.6.2016.


Nihilistin Seikkailut radio-ohjelmia voit kuunnella myös Facebook sivuiltamme kautta Suomen:

FACEBOOK NIHILISTIN SEIKKAILUT