keskiviikko 11. maaliskuuta 2009

Koukutuksen houkutus


Niin moni kokee olevansa koukussa johonkin. Koukutuksen uhri kertoo äänekkäästi riippuvuuksistaan, ikään kuin ne olisivat häneen vaan tarttuneet kuin jokin parantumaton tauti. Monikasvoinen addiktiotauti, joka koukuttaa salakavalasti ruokaan, rahaan, seksiin, peleihin, alkoholiin, huumeisiin ja mihin ikinä.
Ihminen valitsee elämässään itselleen aina mukavimman vaihtoehton. Koukuttaminen liittyy itsekkääseen mielihyvän hakemiseen. Koko ihmisen elämäntapa perustuu yleensä tunteeseen, että voisi olla vielä paremmin. Toisaalta se on mahdoton yhtälö, koska koukutus vie ihmisen vapauden valita. Kun koukutat, menetät samanlla vapaan tahdon. Koukutus orjuuttaa. Kun olet riippuvainen, olet häkissä, itsetekemässäsi vankilassa.
Kuinka yksilö voi ylipäätään selviytyä, kun päälle painaa samanaikaisesti koko yhteiskunnan yleinen koukutusbuumi. Sehän on niin ymmärettävää ja hyväksyttävää, koska addiktioon voi ”sairastua” kuka vaan yhteiskuntaluokasta riippumatta. Viimeisin esimerkki lienee pelinhimon riivaamaksi joutunut ex.kulttuuriministeri Claes Andersson. Tätä ennen olemme saaneet lukea amfetamiinikoukkuun joutuneesta kiekkoilijasta, seksiaddioktiosta kärsivästä ulkoministeristä ja niin edelleen. Voi raukkariepuja!
Kun ihminen antaa itselleen luvan koukuttua, voi käydä lopulta hyvin tai hyvin huonosti. Koukutuksessa toisto lisää tehoa. Mitä enemmän menet pakkomielteeseesi mukaan, sen enemmän se alkaa kasvaa. Addiktoitunut ihminen laiminlyö sekä itseään sekä koko lähiympäristöä ja perhettä.
En ymmärrä miksi koukutuksesta on tehty muotikäsite. Kaikkeen koukutukseen löytyy syy yleensä omien korvien välissä. Nykyinen ajatusmaailma alkaa olemaan niin omaneduntavoitteluhakuista, että se ei jätä varaa todellisen älyn käytölle.
Jokainen ihminen päättää elämästään itse. Voit käyttää elämäsi mihin haluat. Riippuvuuksia selitetään liian usein aivokemian muutoksilla. Itse asiassa addioktioihin on vielä aika vähäinen tieteellinen näyttö, etteikö sitä voisi selittää myös omalla tahdolla.
On pitkälti omasta päätöksestä kiinni avaako pullon tai harrastaako tiuhaan sooloseksiä. Parempihan oma nautinnonhalu on selittää addiktiolla, niin ulkopuolista ymmärrystä riittää ja saapahan hyvän syyn jatkaa. Seurauksista välittämättä, sillä addiktioon sairastunut on yleensä aina "uhri". Addiktion sairaudeksi luokittelu vapauttaa vastuusta: Luvan kanssa ja yhteiskunnan siunauksella.