sunnuntai 26. joulukuuta 2010

Reklamaation paikka?

Tällaisia puunkappaleita löytyi peruunasalaatista, jota otin lautaselle vain pari lusikkaa pinnalta. Kiilat olivat majoneesissa, joten niitä oli silmin vaikea erottaa, vasta suussa ne herättivät epäilyksen. Kysymys kuuluu, kuinkakohan paljon puutikkuja tässä kilon pakkauksessa mahtaa olla lisää?

Joulu olisi saanut surullisen lopun, ja jäänyt ehkä viimeiseksi, jos puunkappale olisi juuttunut kurkkuun. Tämä onkin ensimmäinen kerta kun olen ostanut epäkuranttia ruokatarviketta kaupasta.

perjantai 24. joulukuuta 2010

Hurstit joulutti taas köyhät, kiitos!!

Hurstien sisarusparvi lauloi.

Juhlan isäntä Heikki Hursti kätteli kaikki joulujuhliin tulijat.


Raimo on joulujuhlan vakituinen vieras vuosien takaa.

Heikki Hursti lyötiin ritariksi Maailman lasten Säätiön toimesta.



Vapaaehtoistyö Kisahallissa on kivaa ja hyväntuulista. Talkoolaisia saapui paikalle pitkin Suomea.
Kisahallin pöydät täyttyivät nopeasti. Ruokaa kehuttiin ja tunnelma oli jouluisen leppoisa.

keskiviikko 22. joulukuuta 2010

Luostariglögiä ja munkkia

Vuoden pimeimpänä päivänä saa Valamon glögiä ja munkeroa, onpas elämä ihanaa ja valoisaa!!

Oi kuusipuu

Etelä-Haagan sivukirjaston joulukuusi on stadin paras ja ilahduttaa lukutoukkia. Aikamoista insinöörityötä ja ajattelua kartionmuotoiseen kuusen rakentamiseen on tarvittu, ja minulta ei homma onnistuisi, mutta onneksi kuusi on tuotu nähtäville kaikkien ihailtavaksi. Kotonakin tällainen palvelisi ympäri vuoden. Kirjathat ovat ladottu hienosti päällekäin, ilman liimaa tai muita aineita. Eikä karise neulaset..

tiistai 21. joulukuuta 2010

Low fatin hautajaiset


Miksi kukaan söisikään muovia tai steariinia..meneehän siinä suonet tukkoon ja muuta mukavaa..

Joulupadoista ja vähän Pelastusarmejastakin..

Ihmisillä riittää myötätuntoa ja auttamishalua joulun alla. Pelastusarmeijan padalle Myyrmäessä oli eilen tuotu kymmeniä pusseja vaatetavaraa.

Minun myötätunto on vapaaehtoisissa, jotka ovat vuodesta vuoteen keräämässä pakkasessa vähäosaisille paketteja ja lahjoituksia. Ehkä vähän lämmittää myös ajatus, että nämä pussukat löytävät luultavasti oikeisiin kohteisiin.

Silti en voi lakata ihmettelemästä Pelastusarmeijan toimintaa asuntojen osalta. Miksi Uudenmaankatu 40 sijaitseva Pelastusarmeijan omistama kerrostalo seisoo lähes tyhjillään? Asunnottomia ja muita akuutisti asuntoa tarvitsevia riittäisi pilvin pimein. Muutama ystäväni on kysellyt asuntoja, jotka osoittautuivat huippukalliiksi. Yli tonnin vuokralla ei normityössäkäyvä pysty kämppää vuokraamaan.. Kenelle lie tarkoitettu, parempi seistä tyhjillään..

..Mutta Pelastusarmeijan Joulupadat ovat kadulla 23. joulukuuta saakka.

Tämä kännykällä ottamani kuva ei ole erikoinen, mutta se julkaistiin tänään Metro-lehdessä ja voitin sillä itselleni leffaliput. Kiva kiva!!

maanantai 20. joulukuuta 2010

Kyyttölettuja syntyy tässä





Kyytön, Suomen alkuperäiskarjan lehmän, raakamaidon maidosta tehdyt letut olivat maultaan vertaansa vailla. Itse maitokin on täyteläisen hyvää, ja eri makuista kuin kaupan pastoroitu kaupan. Kyytön maidon rasvat on kohdillaan 5,5%.

Maitoa saa ostaa Maatilatorilta Eat&Joysta Lasipalatsista. Kaskikansa lehmänmaidon tuottaa Saloniemen Juustola

sunnuntai 19. joulukuuta 2010

Chiballoillaan!

Tässä on uusin urheiluvälineeni chiball eli aromapallo. Vihreä pallo tuoksuu kurjenpolvelta, sen sanotaan poistavan ärtymystä ja rakentavan harmoniaa. Miten tähän päädyttiin?

Olen perusliikkuvaa tyyppiä. Koskaan en ole sen enempää miettinyt liikunnan määrää, mennyt vähän fiilisten mukaan. Nykyisin on epäilemättä tietokone tai telkkari kiehtonut enemmän kuin lenkille lähtö. Nyt on tullut kuitenkin aika, ettei pelkkä jooga kerta pari viikossa riitä.

Osallistuin Pajulahden urheiluopistossa Mieli ja Keho -kuntoremonttiin. Lihaskunto- ja liikkuvuustestien, sekä pyörä - ja kävelytestien tulokset yllättivät. Liikkuminen on oikeasti elintärkeä asia ihmiselle. Jollet ole kunnossa, elimistö ja lihakset alkavat rappeutua. Eikä niinkään hitaasti, vaan jo puolen vuoden liikkumattomuuden jälkeen voi alkaa olla jo pahoja ongelmia. Oma kuntoni ei ollut hyvä eikä huono, sijoitun keskimääräiseksi. Parannettavaa siis on!

Sen tietää jokainen, kuinka vaikea on ottaa uutta tietoa vastaan. Varsinkin, jos tieto on sen mukaista, että se koskee omaa elämää ja valintoja. Lääkärin luennolla näytettiin rasvasta tukkeutuneita verisuonia, kerrottiin sydämen toiminnasta, verenpaineesta, hapenkulutuksesta ja niin edelleen. Vaikka olen normaalipainoinen, eikä painonpudotukseen ole tarvetta, on myös tärkeää miettiä millaista "bensaa laittaa tankkiin". Eihän kaikesta hyvästä ole luovuttava, mutta ainakin hieman vähennettävä.

Pelkkä henkisyys ei siis riitä, vaan oma keho on temppeli, jota tulee kohtuullisesti rasittaa ja hoitaa. Satunnainen liikunta ja passiivisuus eivät pidä terveyttä yllä. Lisäksi kunto ei parane viikossa eikä kahdessa, vaan vaatii useiden viikkojen säännöllistä harjoittelua.
Elämäntapamuutoksella saakin parhaita tuloksia aikaan.

Joulun pyhät on hyvää aikaa tehdä tavoitteita liikkumiseen. Mikä laji olisi mielekäs, miten pysyä tavoitteissa jne. Sykemittarin osto olisi edessä. Mittari auttaa kuntoilemaan oikealla sykealueella. Lihaskuntoa ja liikkuvuutta voi kotonakin jumpata. Jos vaan tulee tehtyä. Itselläni on jonkun verran lihas- ja hartiajumeja, joihin voisi löytyä parannusta oikeista voimisteluyliikkeistä /venytyksistä.

Etsin alkuvuodesta chiball-ryhmän. Luulen, että laji sopii minulle, joka en ole suorittaja - tai kilpailijatyyppinen.


Chiball parantaa voimaa, tasapainoa, liikkuvuutta ja keskikehon hallintaa, virittää kehon energia ratoja, lisää kehon tuntemusta sekä rentouttaa.
CHIBALL METODI

Lumenluonti on myös hyvää arkiliikuntaa. Hesan alueella lumihommia nyt ainakin riittää, ja jokainen kynnelle kykenevä saa varmasti kolan tai lapion kanssa hien pintaan.

lauantai 18. joulukuuta 2010

Joulun hottislahja - Bamburätti

Bamburätti on superekologinen tuote, joka kudotaan bambulangasta. Kaiken se kestää, kaiken se kärsii..Rätti pestään koneessa kerran viikossa. Kuitu on antibakteerista ja sopii allergiselle. Rätti säilyy raikkaana, eikä siihen tule ikävää rätin hajua.

Vielä kerkeää laittaa rättitehtaan pystyyn. Rätin kutoo ja paketoi muutamassa tunnissa. Lankojen hinta 20 cm x 20 cm -kokoiselle rätille on n. 3 euroa.