keskiviikko 16. syyskuuta 2009

Puolukkapuuroa


Voit aloittaa tyhjin käsin, sillä tyhjästä ja mahdottomasta eteesi avautuu tie. Muutos kulkea kohti omaa tietään vaatii usein luovuutta.

maanantai 7. syyskuuta 2009

Joutomiehen dilemma - Hirviönaisen luomus

Kuulin äskettäin arviolta nelikymppisten miesten puhuvan kosmetiikkaosaston miesten puolella seuraavaa: “Kuule Kalle, autan kyllä sua löytämään hyvän silmänympärysvoiteen, mä olen itse käyttänyt tätä jo pari vuotta“, sanoo toinen ja osoittaa pientä putelia, ja jatkaa samaan hengen vetoon, “kannattaa ottaa itseruskettavaa kans”.
Nopean teollisen kehittymisen seurauksena miehistä on tullut tarpeettomia. Samaan aikaan kun naiset hakevat tasa-arvoa ryyppäämällä ja rellestämällä, miehet pakotetaan hellan ja nyrkin väliin, sileäposkisiksi ja sliipatuiksi pehmomiehiksi, ollakseen olemassa vain naisen tarpeita varten. Ei ihme, että miehisyys kärsii ja etenkin vääristyy.

Miehet nähdään objektiivina naisnäkökulmasta. Mieskunto on olemassa vain naisia varten, kuten koko muukin miehen olemus.

Miehille jankataan tuutin täydeltä keinoja parantaa itsetuntoaan, ulkonäköään ja älykkyyttään naismarkkinoilla. Muuta arvoa ei miehillä olekaan. Miesten oman personallisuuden merkitystä usein vähätellään ja miehiäkin jaotellaan kylmästi prototyyppeihin.

Raavaat miehet shoppailevat vapaa-aikanaan, tietävät jokaisen designtuotteen suunnittelijan, eivätkä huoli kotiinsa mitään kakkoslaatuista. Nykymies osaa pukeutua tilanteen mukaisesti, pukukoodi kertoo yhteiskunnallisesta menestymisestä: maksan kyllä oman osuuteni “kakusta“.
Miehinen kroppa on monesti hankittu kuntosalilta, koska voimaa ja fyysisyyttä ei enää juurikaan työmarkkinoilla tarvita. Mies on hyödytön. Kun testosteroni ei pääse purkautumaan luonnollisella tavalla, mies masentuu ja on valmis tuhoisiinkin tekoihin.

Miesten haluttomuudesta puhutaan kuin jostakin omituisesta luonnonoikusta. Miehenhän pitäisi olla valmis akrobaattisiin suorituksiin aina kun nainen näpäyttää sormiaan. Miesten haluttomuuteen löytyy kuitenkin usein syy omasta riittämättömyyden tunteesta, kodin huolista tai ehkä pahimmassa tapauksessa omasta vaimosta, joka pakottaa miehen omien mielihalujensa toteuttajaksi.

Miehestä on tullut nautintoväline, jonka ihmisarvot ovat menossa kovaa vauhtia.

Yksinjäämisen pelossa miehet myyvät itsensä eniten tarjoavalle ja pysyttelevät kotona vauvojen/lasten kanssa ja vuodattavat tunteitaan toisilleen ja netin kirjoituspalstoille. Kaltoin kohdellut ja haavoitetut miehet ovat turhautuneita ja kantavat syyllisyyttä, sillä välin kun vaimot pelaavat kovin panoksin uraputkessa, istuvat iltaa bissellä duunikaverien kanssa.

Sanomatta jättäminen on kukkanen, mutta jo siitäkin syystä täytyy sanoa, että nykymiehen identiteetti on juuri näiden hirviönaisten takiakin hukassa.“Ville, saiskohan näitä mun raskausarpia millään pois, voitko neuvoa. Tuli vähän viime aikoina jojoteltua tuon painon kanssa, katso nyt” ja Kalle nostaa paidan helmaa.
Yhtä huonosti miehille istuu hameet, kuin naisille housut, jos keinot on edellä mainitut.