torstai 28. lokakuuta 2010

Musiikki vanhin voitehista

Taivaalliset soinnut
Sokea kiinalainen katusoittaja


Musiikkia on käytetty terapeuttisesti Egyptissä jo 4500 vuotta sitten. Myös raamatussa kerrotaan, miten David paransi Saulin kanteleen sävelillä (1. Sam. 16:23). Alkuperäiskansojen tiedetään käyttäneen musiikkia parantamiseen. Musiikilla lisätään nykypäivänäkin todistetusti hyvinvointia ja harmoniaa.

Resonoi ominaistaajuuteen
Olin lokakuun alussa Äitimaa Messuilla Tampereella kuuntelemassa virolaisen kirjailija ja elokuvaohjaaja Jüri Linan luentoa aiheesta "Mielen magiaa arkielämässämme - veteen vaikuttaminen värähtelyiden ja musiikin avulla". Lina kertoi hämmästyttäviä asioita musiikin parantavista vaikutuksista ja hyvinvointia lisäävistä tekijöistä.
Lina muistelee neuvostomiehityksen aikaan, kun virolaisilta kiellettiin klassinen musiikki ja kaunokirjallisuus. Löydetyt levyt ja kirjat takavarikoitiin ja poltettiin.
Musiikin parantava voima löytyy sen harmoniasta, kiteytti Lina.
- Ei ole samantekevää mitä musiikkia kuuntelemme. Musiikin värähtely harmonisoi ja resonoi kehossa kudokselle ominaiseen värähtelytaajuuteen palauttaen sen normaaliksi ja poistaen siten vaivan. Nykyajan viihdemusiikki ei useinkaan täytä vaatimuksia, siksi on oleellista, että musiikki on luonnonsävelasteikon mukaista, ei tasatahtista, niin kuin se nykyisin enimmäkseen on.
- Nykymusiikkia ja radion tarjontaa pitäisi välttää, koska se aiheuttaa epäharmoniaa ja siitä tulee vain paha olo, varoitteli Lina.

Kuulostele mitä rytmiä milloinkin tarvitset

Musiikkia voi suoraan kokeilla omiin tarpeisiin tai vaivoihin. Kehon jokaisella kudoksella ja elimellä on oma ominaisuustaajuutensa, johon musiikki resonoi, näin sen vaivat ulottuvat lihas- ja muihin kudoksiin, adrenaliinin ja muiden hormonien tuotantoon.
Itselleni on muodostunut erittäin rakkaaksi Vivaldin Neljää vuodenaikaa. 1700 -luvun musiikki on yli kymmenen vuotta säännöllisen epäsäännöllisesti rentouttanut, liikuttanut ja nostanut mieltäni. (Taiteella on samanlaisia vaikutuksia. Myös väreillä ja muodoilla on erilaisia parantavia ominaisuuksia.)
Ihmisellä on erilaisia "rytmikausia", jolloin elimistö kyllä kertoo millaista musiikkia tarvitsee. Joskus jotkut äänet ärsyttävät, toisinaan tarvitsee juuri niitä sointuja.
Musiikkia on parasta kuunnella levossa ja silmät suljettuina. Kuulokkeilla kuunneltuna musiikki menee paremmin perille. Toisin sanoen vasempaan korvaan menevät sinne tarkoitetut taajuudet ja oikeaan vain ne, jotka on sinne tarkoitettu. Näin vaikutuksen sanotaan olevan tehokkainta.

Lääkettä moniin vaivoihin

Musiikin systemaattisella eli "lääkkeenomaisella" kuuntelulla voidaan saada suorastaan ihmeitä aikaan. Kokemuksia on muun muassa kipujen ja päänsäryn laantumisessa, verenpaineen laskussa, hormonitoiminnan tasapainoittumisessa, elämänhalun palautumisessa ja monenlaisten psyykkisesti rasittavien asioiden yli pääsemissä.
Kun musiikkia kuunnellaan keskittyneessä lepotilassa, sen arvioidaan vaikuttavan suoraan biologisiin rytmeihin. Se voi myös vaikuttaa mielen ja esteeettisen tajun kautta, mutta suora fysiologinen vaikutus on olennaisin. Värähtely kulkeutuu elimistön eritasoisiin toimintoihin ja vaikuttaa niihin.
Mielenrauhaa ja hyvää fiilistä saa kuulokkeilla kotikonstein. Hiljentyminen on tärkeätä, vaikka se tehtäisiinkin musiikin kanssa. Musiikki voi olla klassista, luonnon ääniä, veden solinaa, mitä tahansa omaa lenpimusiikkia. Stressitaso laskee välittömästi ja harmonia levittyy kroppaan ja sieluun. Musiikkia voi kuunnella terapeuttisessa mielessä hyvinkin pari kertaa päivässä.
Musiikki sopii myös eläimille, joille se on yhtä rentouttavaa ja parantavaa. Erityisesti huilumusiikin sanotaan soveltuvan lemmikeille. Miksei myös huonekasvitkin pidä kauniista rytmeistä, ainakin omani..


NYT! Suomessa uraauurtava väitös
Musiikkiterapautti Sami Alanne teki vastikään väitöskirjan (27.10.2010 Music Psychotherapy with Refugee Survivors of Torture), jonka mukaan musiikki voi auttaa erityisen julmaa kidutusta, kuten valeteloituksia ja pahoinpitelyjä kokeneita potilaita.
- Musiikki voi pehmeästi puhutella erilaisia kokemuksia ja avata vaikeita muistoja. Musiikki ja ääniaallot, vaikuttaa aivoihin ja elimistöön fyysisesti. Psyykkisesti musiikki voi peilata tunteita ja kokemuksia. Terapiamuodolla on Yhdysvalloissa jo pitkään autettu sekä toisen maailmansodan että Vietnamin veteraaneja, sanoo Alanne YLE Uutiset haastattelussa.
Lisätietoja:
Jyväskylän Yliopisto - Musiikin laitos
Harmoninen laulu
Musiikkiterapiapalvelut

Ei kommentteja: