Squid Game – Ihmiskunnan pudotuspeli

Squid Game ei ole pelkkä korealainen selviytymisviihde – se on synkkä, symbolinen peili nyky-yhteiskunnalle, jossa ihmisarvo, ihmisyys ja oikeudenmukaisuus ovat muuttuneet luksushyödykkeiksi.

Sarja ei kerro vain pelaajista, vaan meistä kaikista – köyhdytetyistä, eriarvoistetuista, velkaorjista. Se on ihmiskunnan pudotuspeli, jossa kyyninen eliitti seuraa kylmänä vierestä, kuinka ihmiset riistävät toisiltaan viimeisetkin rippeet ihmisarvosta.

Raha, velkaantuminen ja köyhdyttäminen – ohjattu kaaos Sarjan keskiössä ovat ihmiset, jotka on systemaattisesti ajettu nurkkaan: he ovat velkaantuneita, kontrolloituja ja toivottomia. Heidän yhteiskunnallinen asemansa on romutettu, ei sattumalta, vaan rakenteellisen sorron ja taloudellisen väkivallan seurauksena. Tämä ei ole pelkkää fiktiota: - Suomessakin yli 500 000 ihmistä on menettänyt luottotietonsa. - Monet elävät jatkuvassa taloudellisessa stressitilassa. - Työelämässä yksittäinen mielipide voi johtaa potkuihin. Vero- ja sosiaaliturvauudistukset kohdistuvat tottakai kannattamattomaan väestönosaan, joka nähdään tuottamattomana menoeränä. Nämä ihmiset eivät ole koneiston silmissä minkään arvoisia.

Velkavankeus. Velkojen pääoman ei ole tarkoituskaan lyhentyä. Velkojen maksamiseksi moni on joutunut turvautumaan uusiin lainoihin, jotka edelleen suurentavat pääomalainaa, kun lainanmaksuun tarkoitetut varat riittävät vain korkojen lyhennykseen

Verot, jotka lisääntyvät suhteettomasti pääomaan verrattuna, antaa suuremmat tulot valtiolle, jotka perustellaan tarkoilla selonteoilla (ilmastomuutoksen torjunnalla, puolustusmenoilla jne). Tämäkin syötti on nielty "yhteisen edun nimissä".

Ihmiskoe – miten köyhyys muokkaa mieltä Squid Game on metafora ihmiskokeesta, joka on jo käynnissä. Psykologia ja neurotiede tietävät, miten ihminen reagoi pitkittyneeseen köyhyyteen: - Stressi kaventaa ajattelua ja heikentää impulssikontrollia. - Ihminen alkaa hakea pikavoittoja, mielihyvää ja pakoa todellisuudesta. - Addiktiot, pelaaminen ja tuhoisa käytös yleistyvät. Kyse ei ole luonteenheikkoudesta, vaan selviytymisreaktiosta – köyhyys murtaa mielen, nakertaa itsetuntoa ja hävittää tulevaisuuden näkyvyyden. Se tekee ihmisestä pelinappulan, joka on valmis ottamaan riskin vaikka kuolemasta, koska vaihtoehtoja ei ole.

Suomessa itsemurhaluvut ovat karua kertomaa, samoin väkivaltarikosten huima kasvu. Sinusta tiedetään kaikki Pelin pelaajat muuttuvat numeroiksi. Samaa tapahtuu todellisuudessa: Kansalaisten kontrolli ja itsemääräys on viety äärimmilleen. Erinäiset rekisterit tietävät meistä jo lähes kaiken. Monet valtion ja kuntien sekä yksityiset toimijat (mm. pankit) kiristävät otetta.

Työttömyys on huippuluokkaa. Jotta kansalainen voi saada työttömyys- tai toimeentulotukea, hänen pitää vuodattaa koko elämänsä kasvottomalle viranomaistaholle, kuten Kelalle.

Työpaikoilla voit saada potkut puolikkaasta väärästä sanasta tai vaikka luottotiedottomuuden takia.

Vaivihkaa työterveydessä on otettu käyttöön PEth-testi, joka kertoo onko työntekijä käyttänyt edeltävinä viikkoina alkoholia ja kuinka paljon. Koholla ollut tulos on voinut johtaa esimerkiksi palkanmaksun lopettamiseen. Pahaa aavistamattoman työntekijän lomatissuttelu voi viedä työpaikan. Miten käytät lomasi, ei ole sekään enää yksityisasia.

Miten käytät sosiaalista mediaa, se vasta uhka onkin. Sananvapautta kavennetaan sitä tahtia, että parempi pysyä netissä hiljaa. Somealustoilla lauotut totuudet ovat aiheuttaneet monenlaista ongelmaa. Kaikista nettihauista ja toiminnoista jää myös muistijälki, joita viranomaiset voivat halutessaan tsekkailla.

Yksityisyydensuojaa on heikennetty rajusti, tämä merkinnee sitä, että ihmisen yksityiselämä kapenee kapenemistaan kontrollin myötä. Meillä tulisi olla oikeus elää omaa elämäämme haluamallamme tavalla.

Ei jäänyt epäselväksi, että sosiaaliturvatunnus on numero, mihin Squid Game "numeroilla" viitataan.

Vapaus ja riippumattomuus on voimakkaamman oikeus. Entä kuka edustaa tätä globaalia voimaa, joka vie viimeisetkin tuhkat pesästä.

Kuntavaalit lähestyy: Unohdettu ympäristöpommi – Huopalahden kaatopaikan perintö

 

 

Huopalahden kaatopaikka 1980.Tonneittain teurasjätettä, maalijauhetta, sekajätettä. Kaatopaikalle vietiin päivittäin 600 kuormaa mitä tahansa yhdyskunta/kotitalous/teollisuus-ja rakennusjätettä. 

Lajittelu oli tuntematonta  Aluella on haudattua jätettä n.35 eduskuntataloa jätettä, joka myöhemmin vain maisemoitiin (Talinhuippu)! Kaatopaikka toimi Helsingin pääkaatopaikkana vuosina 1963–1979. 

 

 

Kuntavaalit 2025 lähestyvät

Helsingin kaupunginvaltuusto on kaupungin ylin päättävä elin. Sen 85 valtuutettua valitaan kuntavaaleissa joka neljäs vuosi. Valtuusto vastaa kaupungin toiminnasta ja taloudesta.

En ole huomannut, että yksikään ehdokkaista olisi aidosti kiinnostunut Helsingin maaperän tai vesistöjen saastumisesta taikka ihmisten terveyteen vaikuttavista tekijöistä. Ilmastonmuutos on iskevä ja rahakas termi. Mannerheimintietäkin on suljettu useasti aktivistien toimesta. Esimerkiksi Elonkapina, joka ei näytä ymmärtävän edes lähihistoriaa, julistaa: "Hallituksen on julistettava Suomeen ilmasto- ja ympäristöhätätila ja ryhdyttävä säännölliseen kriisitiedotukseen."

Mutta ennen kuin keskitymme ilmastonmuutokseen, pitäisikö hoitaa ensin nämä vanhat ympäristöongelmat pois päiväjärjestyksestä?

Huopalahden entisen kaatopaikan alueella on käsittämätön määrä käsittelemätöntä jätettä!

Ymmärtävätkö päättäjät, kuntavaaliehdokkaat tai kaupunkilaiset tämän ongelman laajuutta? Tiedämmekö, mitä seurauksia sillä on maaperään, veteen, ilmaan ja lopulta ihmisten terveyteen?

Huopalahden kaatopaikka kattoi aikanaan 24 hehtaaria – se vastaa noin 33–34 kokonaista jalkapallokenttää.

Kaatopaikka toimi Helsingin pääkaatopaikkana vuosina 1963–1979. Vuonna 1980 siellä oli vielä tonneittain teurasjätettä, maalijauhetta ja sekajätettä. Päivittäin alueelle vietiin jopa 600 kuormallista yhdyskuntajätettä, kotitalousjätettä sekä teollisuus- ja rakennusjätettä. Lajittelusta ei ollut tietoakaan.

Alueella on yhä valtava määrä haudattua jätettä – arviolta 35 Eduskuntatalon verran. Myöhemmin kaatopaikka vain maisemoitiin ja sai nimen Talinhuippu.

Eikä kyse ole vain jätteestä. Ilmaan haihtuu yhä elohopeahöyryä, metaania, ammoniakkia, hiilidioksidia, rikkivetyä, hiilivetyjä ja raskasmetalleja. Kaatopaikka sisältää edelleen polymeerisiä ja synteettisiä materiaaleja, jotka eivät hajoa luonnollisesti kymmeniin tai jopa satoihin vuosiin.

Vanhat kaatopaikat saastuttavat maaperää, pohjavettä ja kasvillisuutta vuosikymmeniksi – ellei jopa sadoiksi vuosiksi eteenpäin.

---

MYÖS:

Ihmiset eivät tiedä kävelevänsä kaatopaikan päällä merenrannalla Helsingissä – nyt kaupunki aikoo varoittaa heitä kylteillä. Helsingin 60- ja 70-lukujen pääkaatopaikka on nykyisin suosittu ulkoilualue. Sen kunnostusta on suunniteltu vuosia, sillä jätteet on peitetty vain ohuella maakerroksella. Ari Tuhkanen YLE 10.11.2023

Minun Suomeni keittäjän kakarana

Synnyin Suomeen ja olen suomalainen. Minun Suomessani on neljä vuodenaikaa, joita olen rakastanut  jo lapsesta asti. Luonto on ainutlaatuinen. Kävin koulut ja opin asioita, jotka tänä päivänä tuntuvat oudoilta: opettajan kunnioitus, laskeminen, lukeminen, kaunokirjoitus, kellotaulu - ja mitä vielä. Nämä varhaiset taidot opittiin tietysti jo ala-asteella. 

Yläasteella meno oli toisenlaista. Yhteiskuntaluokka ratkaisi. Ylemmän keskiluokan vanhempien lapset saivat erityiskohtelua. Puhutaan, ettei Suomessa ole luokkajakoa, mutta kyllä on - ja on ollut aina. Itse en ymmärtänyt sitä kuin vasta vuosia myöhemmin. Kyllä se papin lapsi ja tekstiilitaiteilijan vesa huomioitiin ennen muita. Tosin koko luokalla vain minun vanhemmat olivat eronneet, eikä heillä ollut akateemista loppututkintoa. Duunareita. 

 

Keittäjän kakara olet, tuhahti ikäiseni kaveri minua noin 12-vuotiaana. Hänelle oli silloin jo selvää, kuka määrää tahdin.

 

Minun äitini ei kasvattanut minua vihaamaan tai vähättelemään ketään. Kotona ei puhuttu politiikkaa eikä arvotettu ihmisiä tittelin tai rahan perusteella. Opin tekemään omat johtopäätökseni jo varhain.

 

Minun Suomeni on mielikuva mukavista ja rennoista ihmisistä, kauniista maisemasta, sinisestä ja valkoisesta, vapaudesta toteuttaa itseään omalla alallaan, mahdollisuus edetä, tavoitella unelmiaan. Ennen kaikkea Suomi on oikeudenmukaisuuden ja rehellisyyden maa. Vai onko?

 

Olen opiskellut monta tutkintoa, kirjoittanut ja kuvannut lehtiin, tehnyt taidetta, olen ollut aktiivinen monella saralla. Olen puolustanut heikompiosaisia vapaaehtoistyössä kansalaisjärjestöissä, suojellut sademetsiä Amazonasilla, kasvattanut metsää Kullaalla, kuvannut katulapsia Venäjällä ja kehitellyt erilaisia patentteja. Olen osallistunut yhteiskuntaan monin eri tavoin - lähes täysin omakustanteisesti. Hyväntekeväisyydestä ei kukaan maksa, eikä lehtikirjoituksista ja kuvista maksetut palkkiotkaan olleet jälkikäteen kuin nimellisiä. Kuinka moni toimittaja hoitaa hommat kilometrikorvauksilla? Minä tietysti. Kun työnantaja ei halua maksaa rehellisesti, työntekijän on tyydyttävä osaansa. Vuosia ihmettelin, mikä on vikana. Nyt ymmärrän.

 

Omin avuin/taidoin täällä on ihan turha kuvitella saavansa mitään. Mikäli tunnet oikeat ihmiset, kuulut oikeaan sukuun/yhteiskuntaluokkaan tai osaat olla sopivan samanmielinen, apurahat ja työpaikat tipahtelevat kuin itsestään. Muussa tapauksessa olet persona non grata - et ole olemassa. 

 

Viimeisinä vuosina Suomi on mennyt vielä enemmän vinoon. Koronahysteria, ilmastonmuutoshöpinät, seksuaalisuuden monimuotoisuuden korostaminen - kaikki nämä ovat edelleen vääristäneet sitä, mikä ennen oli tärkeää. Minulle arvokkaat asiat, kuten koti, uskonto ja isänmaa tuntuvat olevan enää vain kaukainen muisto.

Minun Suomeni on tätä nykyä ruma, korruptoitunut, mädätetty. 

 

Keittäjän kakarana olen kuitenkin voittamaton! En ole ostettavissa enkä myytävänä. Ajattelen omilla aivoilla, olen rokottomaton ja terve. Olen henkisesti vapaa yhteiskunnan pelotteista ja sopeutumisvaatimuksista, osaan kyseenalaistaa, nähdä asiat eri näkökulmista ja ennen kaikkea voin nauttia elämästä. En ole tietääkseni kenellekään velkaa mitään.

 

En välitä muiden mielipiteistä - elän omaa elämääni ja luotan siihen, että elämä kantaa!

+

Kolin kansallismaisemassa 2024