lauantai 19. joulukuuta 2009

Vanhoista traditioista luovuttava - Sivistynyt ei osta joulunakaan


Ostamattomuus on todella helppoa, kun siihen tottuu.
Tavarat jäävät suosiolla hyllyyn.


Ympäristöystävällisyyden ykkössääntö on ostaa vähemmän. Jouluna pitäisi olla enemmän aikaa ja vähemmän roinaa. Oikeasti, eikö me olla jo opittu. Maailma hukkuu roskaan ja kaikkeen turhakkeeseen. Ruokaturhakkeita unohtamatta.

Maailmassa on kolme miljardia köyhää. Köyhyys ei postu ostamalla lampaita kehitysmaihin. Köyhyydessä ei ole kyse vain rahan, tavaran ja palveluiden puutteesta, vaan ennen muuta turvattomuudesta, ulkopuolisuudesta ja oman äänen puuttumisesta. Näitä eivät parhaimmatkaan hyväntekeväisyyslahjat takaa.
Eettisyys ja ekologisuus on vain nykyajan taikasanoja, jotta porukalta saadaan kerättyä lisää rahaa. Mainosmiehet ovat läksynsä lukeneet.

Ongelmien ratkaisemiseksi voi muuttaa vain itseään ja kulutustaan. Tämän hintana on luovuttava vanhoista traditioista, kuten lahjojen ostamisista ja sadasta sortista jouluruokaa pöytään.

Tavaran ostaminen, kuten väitetään, ei vähennä lamaa vaan nopeuttaa ilmastonmuutosta ja rikastuttaa halpatuotantoalueiden riistopomoja. Näissä yrityksissä työläisten henki ei ole minkään arvoinen ja ihmisoikeudet ovat olemattomat. "Hikitehtaissa" tuotetaan ja tuotetaan, piittaamatta ympäristö - tai päästöasioista.

Ekoluksusta on olla ostamatta mitään. Ihmisen ja ympäristön hinnalla.

Ei kommentteja: