Enkeleitä hiuksissani

Enkelit ovat kaupallisesti takuuvarma tuote. Vastoinkäymisten myötä ihmiset hakevat lohtua henkimaailman olennoista. Hugo Simbergin Haavoittunut enkeli on luultavasti suomalaisille maalauksen kautta tutuin enkeli.

Lorna Byrnen kirjassa enkelit eivät ole nuutuneita, vaan tarmokkaita ja valmiita auttamaan. Enkeleitä on pilvin pimein työttömänä ja kun heitä pyytää apuun, he tulevat pyyteettömästi hätiin. Olipa kyse oikeiden valintojen tekemisestä tai päätöksen vaikeudesta, enkelit voi kutsua paikalle. "Niin pientä tai vähäpätöistä asiaa ei ole, ettei sen puolesta voisi pyytää enkeleitä avuksi".

Olen lukenut paljon rajatiedon kirjallisuutta, kuten myös elämänkertoja ja elämäntapaoppaita. Tämä kirja erityisesti kiinnosti, koska Hesan kirjastoissa jonotetaan tätä todella. Parisataa varausta kertoo omaa tarinaa. Vai kertooko?

Muistan edelleen hyvin, kun Frank McCourtin elämäntarina Seitsemännen portaan enkeli ilmestyi kymmenisen vuotta sitten. Se oli juttu, se oli tapaus, josta kakki puhuivat. Irlantilaisperheen karukkoinen ja kivinen arki kosketti kyynisintäkin lukijaa täällä peräpohjolassa asti. Eikä kirjassa ollut enkeleitä nimensä mukaisesti, silti köyhyydestä selvittiin voittajana.

Lorna Byrnen Enkeleitä hiuksissani on myös, yllätys yllätys, tarina köyhyydestä, Irlannissa. Arki ei ole lähelläkään Mc Courtin vaikeusasteella, mutta naisen elämä sairaan miehen ja neljän lapsen kanssa on haastavaa. Ruoka loppuu kesken, ei ole rahaa vuokraan. Tilanne äityy niin pahaksi, että kihlasormuksetkin kanitetaan. Kerjätessään ihminen menettää viimeisetkin rippeet omanarvontunteesta, miettii Byrne vaikeata kohtaloaan. Mutta kaikissa olosuhteissa on toivoa. Itseasiassa me olemme kaikki enkeleitä, muistuttaa kirjailija.

Kirjan tummaan sävyyn tuovat valoa enkelit, joita Byrne on nähnyt pienestä asti. Enkelit kulkevat kirjan läpi toivoa tuovana nauhana. Jopa niin, että loppupäässä kirjaa alkaa toisto kyllästyttää. Mitään uutta tämä teos ei kerro. Ei elämästä, ei enkeleistä.

Ketkä näitä enkelikirjoja lukevat? Ihmiset ovat rajattoman lahjakkaita tulkitsemaan mitä tahansa havaintoja niin, että ne vahvistavat juuri niitä uskomuksia ja olettamuksia, joihin he ovat ennestään sitoutuneet, sanoo psykiatrian erikoislääkäri Ben Furman. Tästä päätellen voisi luulla, että enkelikirjoja lukevat sellaiset henkilöt, jotka ovat valmiiksi "enkelilatautuneita".

Yksinkertaisesti ei ole keinoa selvittää, onko enkeleitä olemassa. Objektiivista totuutta asiaan ei ole. Jos enkelit tai ajatus enkeleistä tuo ihmiselle lohtua, tuskin se on mikään ongelma, vaan päinvastoin.

Ihmismieli hakee kuumeisesti selitystä kaikille asioille joita ei pysty näkemään. Näin kävi minullekin, niin sanotusti vanhanaikaisesti, kirjaa lukiessa. Ehkä se johtuu siitä, etten ole koskaan nähnyt enkeleitä, vaikka olen kuinka tiiraillut. Lähipiirissänikään ei ole tiettävästi enkelkokemuksia, ainakaan niistä ei ole puhuttu.

Kirja on kiva ja viihdyttävä, ei niinkään kantaaottava tai osoittava. Lukeminen on yksi suurimmista iloistani, keskinkertainenkin menettelee. Silti tämän kirjan kohdalla tunsin tulleeni petetyksi. Odotukset olivat todella korkealla, jopa siihen asti, kun lukuja oli enää muutama jäljellä. Luin vimmatusti kirjaa viimeiseen sivuun saakka ja kirja loppui. Ei voi olla totta, tässäkö tämä oli, mikä tässä oli niin ihmeellistä? Mistä kaikki suitsutus?

"Sielu valitsee polkunsa jo kauan ennen kuin ihminen syntyy"