keskiviikko 30. joulukuuta 2015

Last chance - lopeta uhriutuminen

Onko uhrituminen nykypäivän hyve? Voidaan jo melkein puhua marttyyrimuodista. Itsensä vähättely, aliarvioiminen ja polkeminen on jopa suotavaa. Jos vahingossa erehtyy sanomaan, että kaikki on oikeastaan tosi hyvin, rakastan elämää, olen saanut olla terveenä etc. sinua aletaan katsoa kieroon. Tyyliin, mitä toi positiivarihippi oikein jorisee. Eikö yhtään irtisanomisia tai kuolemia, masennusta tai päihteitä, edes suvussa?On, on, on ja on. Mutta miksi puhua niistä, syystäkö, että kuulija saa kicksejä? Tunnetusti (sinunkin!) vastoinkäymiset on monen mannaa.

Köyhyys orjuuttaa ja kaventaa elämän

Olen niin kurkkua myöten ihmisten köyhyydestä. Siitä henkisestä köyhyydestä, johon vaivutaan omalla luvalla. Tarkoituksella tiedon ja taitojen ulkopuolelle jättäytyminen, oman toimintakyvyn laiminlyönti, matalamielinen pelko kaikkea uutta kohtaan, järjetön ennakkoluulo, lista on loputon. Köyhyys on suuressa määrin oman mielen orjuutta. Ei varattomuutta.

Lukutaitoa ja ymmärrystä ylläpidetään lukemalla. Myös myötätunto saattaa kehittyä. Kirjojen lukeminen on aivoillesi hyödyllisempää kuin esim. sosiaalisessa mediassa uutisvirtojen täsmäpänttäys.
Kun kurjuuttaan alkaa toistamaan mantran tavoin itselleen ja muille, päivästä  ja vuodesta toiseen, se alkaa luonnollisesti kasvaa. Kyllä, kurjuudesta tulee totta, sitä myöten myös rahattomuudesta.

Ihminen taantuu ja tyytyy osaansa säästöliekillä. Hän tekee köyhyydestä ikonin ja kruunun. Kärsimys muka jalostaa. Hän lopettaa jopa unelmoinnin. Enhän mä enää, kun olen niin köyhä, vanha tai mitä milloinkin. Köyhyydestä tulee tekosyy kaikkeen ja sitä käytetään verukkeena. Riutuva kärventää itsensä lisäksi koko lähipiirin. Syy on aina muissa, ei koskaan itsessä.

Eroon omasta tyranniasta

Jotain pitää muuttaa, mikäli haluaa muuttua. Riittääkö sinulle pelkästään elämässä löyhästi roikkuminen, vai haluatko jotain enemmän? Täydelliset tomppelit tyytyvät osaansa, eivätkä halua enää kasvaa henkisesti. Mutta kun elämä vaan ei mene niin. Täällä kaikki virtaa, menee eteenpäin. Halusit tai et, muutos on ainoa tosiasia. Elämän tuntuma on voimaa ja energiaa. Sopivassa suhteessa järkeä ja sivistystä.
Ihmisenä oleminen ei ole vain hengissä pysymistä: syömistä ja juomista, lisääntymistä ja ikääntymistä. Ihmisenä oleminen on jotain paljon enemmän. Hyvä elämä on paljon muuta. Uskalla haluta! Kysy itseltäsi mitä haluat? Halua sitä vielä potenttiin sata.

Kuka tahansa saa elämän kulumaan latteuksissa. Se ei vaadi ponnisteluja, ei luonteenlujuutta, ei kestävyyttä. Minäkin osaan puhua paskaa, pestä lattioita, siivota, häärätä ja laittaa energiaa jonnin joutavaan. Who cares? Fuck all!
Ala ajattelemaan omilla aivoillasi, älä suostu valmiisiin ratkaisuihin, älä haaskaa aikaasi turhuuteen. Toiminta on luonne. Jos luonteesi vaatii, anna sille uusia näkökulmia, riko turhantärkeät rutiinisi ja haasta itsesi. Viimeinen tilaisuutesi on tullut!

Lupaa itsellesi muutosta

Mihin omistaudut, se alkaa kasvaa. Sitouta itsesi huolehtimaan itsestäsi parhaalla mahdollisella tavalla. Älä ikinä enää aliarvio ja hauku, vaan kannusta ja kehu. Kestävä onni ei löydy aineelliselta tasolta. Uudenvuoden lupaus voisi olla:

Rakastan ja hyväksyn itseni kokonaan.  En enää koskaan vahingoita itseäni sanoin, teoin tai edes ajatuksin. En tee itsestäni missään olosuhteissa uhria. Otan vastuun itsestäni.


sunnuntai 27. joulukuuta 2015

Inner Child at Christmas

Joulu on lasten juhla. Monelle aikuiselle rakkaimmat joulumuistot koostuu lapsuuden kultaisista jouluista, tunnelmasta, lahjoista ja lauluista. Jo joulun odotus herkistää monet. Jouluvalmistelut aloitetaan hyvissä ajoin. Neljän adventin ajan kynttilät sytytetään tunnollisesti ja odotukset ovat korkealla. Ja paineet.

Åboa Vetus & Ars Nova museon nukkekodit kiinnostivat aikuisia.
Näyttely esillä 27.11.2015 - 10.4.2016
Joulu ja oikutteleva aikuinen

Ihminen kohtelee itse itseään koko elämänsä ajan kuten häntä on pikkulapsena kohdeltu, sanoo kuuluisa kasvattaja Alice Miller. Joulu on samanaikaisesti taivas ja helvetti. Aikuinen haluaisi taantua altruismiin, epäitsekkääksi lapseksi. Saada ja jakaa rakkautta varauksettomasti, ehdoitta, aivan kuten lapsena. Mutta sitten peliin puuttuu looginen ja järkevä aikuinen, laskelmoiva ja omaa etuaan ajatteleva kontrollifriikki. Ei näin! Rakkaudeton aikuinen ei sittenkään osaa tehdä itseään onnelliseksi, pahimmassa tapuksessa ei muitakaan. Avuton ja räpistelevä tietää tunteet todeksi, mutta jää avuttomaksi. Jouluja tulee, mutta samat riistiriidat saattavat toistua, jopa sukupolvilta toisille. Traditiotkaan eivät merkitse mitään, jos niitä tehdään hampaat irvessä ja verissäpäin.



Onko sisäistä lasta mahdollisuus auttaa?

Meissä jokaisessa aikuisessa asuu sisäinen lapsi. Emme ole ehkä saaneet elämämme aikana sitä huolenpitoa ja rakkautta, jota olisimme tarvinneet. Koko ikämme tiedostamme, että jokin on vinossa, mutta emme koskaan ehkä ymmärrä syytä. Yritämme ruokkia sisäistä lastamme kaikin tavoin, hyvittää itsellemme sitä mistä jäimme tai koimme jäävämme paitsi. Sydämen paikkaaminen voi olla raskasta kokopäivätyötä.
Voisimme ehkä luopua hetkeksi tärkeilystä, ylikontrolloinnista. Antaa anteeksi. Heittäytyä inspiraatioon, unelmointiin ja luovuuteen. Kuunnella sisäistä lasta ja leikkiä sen kanssa. Sallia ja hyväksyä lapsi itsessä. On suorastaan tuskallista olla sellaisen ihmisen kanssa, joka on jämähtänyt paikoilleen. Älä ole itsekään sellainen, vaan heittäydy virtaan. Eilinen oli eilistä, edellisvuodet menneitä. Olet nyt turvassa ja kaikki on hyvin. Lapset ovat luonnostaan kiinnostuneita monista asioista, muista - olet yksi heistä. Kun sinä voit hyvin, ympäristökin voi paremmin.

Oma nukkekotini on hieman vaiheessa. Ollut jo tovin.
Hyväksyn sen, ettei tämänkaltainen puuhastelu ole minun juttu.

torstai 24. joulukuuta 2015

Hyytävää jouluyötä!

Tällaisena ajankohtana, pimeänä jouluyönä, ei ole hyvä mennä ulos tai avata ovea. Sillä jouluyönä vainajat kulkevat ulkona pitkin teitä käärinliinoissaan ja tontut ja haltiat hiiviskelevät hangilla ja vinkuvat ja ruikuttavat ihmisasumusten ympärillä. Kaikki ne ikävöivät elävien olentojen luokse valoon ja lämpimiin huoneisiin, mutta jos avaa oven, sisään voi tulla myös hyviä että pahoja, joten on parasta olla avaamatta.
(Ote Gulla -kirjasta Martha Sandwall-Bergström 1951)

Metsäinen lenkkipolku oli aattoiltana varsin tyhjä, vaan ei hiljainen...

Joulu oli alkujaan vainajien juhla. Suomessa uskottiin, että kuolleet vaeltavat maan päällä jouluyönä. Meillä oli tapana lämmittää sauna ja jättää kaikki ruuat yön yli pöydälle, jotta vainajat saisivat syödäkseen, eivätkä jäisi vainoamaan taloa. Tästä tavasta syntyi perinne, että jouluna saa yölläkin syödä.
Joulua on juhlittu Jeesuksen syntymäpäivänä vasta 300-luvulta lähtien.

Kuka olet kummituinen? Kuutamossa aaveen tuntee siitä, ettei se tee kuvainta. Kuunvalo näkyy läpi siitä. (Valtimo 1939)


keskiviikko 23. joulukuuta 2015

Kuumottavaa joulunaikaa

Kotona, luona kuusen,  jouluni vietän.



Täysikuu kuumottaa, vaan ei pakkanen palelluta.
Edelliskerralla jouluna oli täysikuu vuonna 1977  ja 
seuraavaksi 2034.

URSA



Venäläinen enkelikortti:
Riemuvoitto

maanantai 21. joulukuuta 2015

Jotain väistämätöntä

Ihminen yrittää alistaa luonnon tahtoonsa. 


Mutta voiko villin kesyttää?


Lihakaupoilla





Kuinka monta todellisuutta elämämme samanaikaisesti päällekkäin, sisäkkäin, limittäin ja lomittan. Kerro minkävärinen on sinun taivaanrantasi, kerro ystävistäsi, lempiruoistasi, ammatistasi...

Vaihdetaanko vähäksi aikaa osia?


You and i

Hymyt kutovat näkymättömiä lankoja..

maailmojen välille.

Turun sanomista bongattua 3.1.2016




Maallista menoa


Charoite




Rhodonite




Harvinainen eudialyte

SIPERIAN MYSTEERIAUKOT

SIPERIAN MYSTEERIRAUNIO

sunnuntai 20. joulukuuta 2015

Taivaallista menoa

Small piece of Chelyabinsk meteorite


Tseljabinskin yläpuolella räjähti  kolmisen vuotta sitten (15.2.2013) 10 000 tonnia painava meteoriitti. Räjähdyksen synnyttämä paineaalto vaurioitti tuhansia rakennuksia ja aiheutti vammoja sadoille ihmisille. Kuvissa Tseljabiskin luonnontieteen museoon taltioitu pieni pala meteoriitista, joka löytyi paikallisen järven pohjasta. Kuvat: Stella Helne

torstai 3. joulukuuta 2015

Ei ole tarvetta kääntää toista poskea

Arto Halosen uutuuselokuva Valkoinen raivo valikoitui katsottavakseni osittain vain siitä syystä, että olen nähnyt lähes kaikki ohjaajan leffat. Kouluampumiset ja väkivallan teot ylipäätään eivät ole minua niin kiehtoneet. Päätin kuitenkin lähteä katsomaan. Eikä ollut turha reissu.

Suomalaisten turvattomuuden tunne on lisääntynyt. Arto Halonen ei erehdy iskemään kirvestään kiveen, elokuva osuu ja uppoaa.

Tarvitaan lapsuuden trauma ja ripaus koulukiusaamista, siinä valmiit materiaalit valkoiselle raivolle. Valkoinen raivo hautoo, on sentimentaalinen, järkeilevä, totaalinen, tuhoava. Kun musta raivo tappaa kerrasta (tappo, kuolemantuottamus jne.), valkoinen raivo on huolellinen, järjestelmällinen, laskelmoiva ja hidas. Selviää, että kouluampujat ovat lähes poikkeuksetta älykkäitä oppilaita. Kaikkia yhdistää syrjäänvetäytyvyys ja hieman sulkeutunut olemus.


Stigma, poltinmerkki

Koulukiusaaminen ei yleensä pääty koulun vaihtamiseen. Kiusaaminen saattaa jatkua vuosia, jopa kouluista työpaikkoihin. Elokuvassa pohditaan jääkö kiusatulle "pelon tuoksu", jonka vahvemmat haistavat ja iskevät tilaisuuden tullen kiinni.

Elokuvan yksi tärkeä sanomista oli, ettei kiusaajille tarvitse kääntää toista poskea. Uhrin osaan ei ole syytä jäädä. Kiusattu voi katkaista kierteen. Tärkeää olisi haketua ihmisten seuraan, harrastuksiin, mihin vaan, josta saa kontakteja ulkomaailmaan. Repäistä itsensä irti kiusaamisen stigmasta. Monessa koulussa on kuraattori, joka pystyy ohjaamaan eteenpäin, oikean avun piiriin. Yksin ei parane jäädä.

Tee itsesi vaarattomaksi

Tunteet ovat tärkeitä ja ne pitäisi pystyä käsitellä. Anteeksianto ei aina kuitenkaan onnistu.

Elokuvassa äänen saa Lauri, joka lapsuuden traumojen ja vuosia jatkuneen koulukiusaamisen seurauksena oli suunnittelut ja kuvitellut mielessään massamurhia. Lauri selvisi kuitenkin hakeuduttuaan terapiaan. Myöhemmin hän opiskeli psykologiaa ja toimii nyt ihmismielen aggression ja väkivaltaisen käytöksen tutkijana. Nykyään hän kiertää pitkin maailmaa luennoimassa aiheesta.

Tärkein viesti lienee, että valkoisen raivon kanssa voi elää ja sitä pystyy hallitsemaan. Pitkään jatkunut kiukku ja patoutunut viha on työstettävä vaarattomaksi. Se voi olla kuitenkin elämänpituinen tie, kuten elokuvan Laurikin sanoi olevansa ikänsä potentiaalinen murhaaja. Vihan tunteet on otettava käsittelyyn uudelleen ja uudelleen. Kun raivoon lakkaa lataamasta energiaa, olo saattaa helpottua ja katkeruudella täytetty reppu voi keventyä. Toivoa on!

Valkoinen raivo -elokuva tulisi esittää kaikille koululaisille ja heidän kanssaan työskenteleville opetusmateriaalina sekä muille kasvattajille, vanhemmille ja päättäjille.


Pienen pojan suuri kiinnostus (11/2015)

keskiviikko 2. joulukuuta 2015

Yrjö Kallisen valaistuminen

Yrjö Kallisen valaistuminen - esitys oli ensi-illlassa viime perjantaina 28.11.2015 Turun Ylioppilasteatterissa. Kävin katsomassa järjestyksessään toisen näytöksen eilen illalla. Odotukset olivat korkealla. Jo nimi oli lupaus, mutta toisin kävi.

Kallisen tärkein kysymys lienee ollut, elämmekö unessa. Ettei ihmisen pitäisi kulkea kuin unissaan, vaan havahtua katsomaan, mitä ympärillä tapahtuu. Henkinen kasvu ja yksilötasolla tapahtuva muutos, joka vaikuttaisi lopulta koko yhteiskuntaan. Kallisella oli paljon sanottavaa. Hänen karisma kantaa näihin päiviin. Esityksestä ei voi sanoa samaa.

Väliaikaan asti odotin innolla, josko tulisi edes pilkahdus Kallisen henkeä. Hahmon syventymiseen oli keskitytty hartaudella. Tässä tapauksessa henkilöhistorian läpikäymiseen poliittisine taustoineen, Suomen historian kulkuun ja muuhun ei niin oleelliseen. Lyhyempi esittely olisi riittänyt ja siitä asiaan, mutta toisin kävi, toistamisen.

Meinasin lähteä jo väliajalla pois. Maltoin kuitenkin mieleni ja palasin penkille. Mutta toisessakaan näytöksessä ei tapahtunut kliimaksia, ei mitään, joka olisi herättänyt mielenkiinnon. Jälkikäteenkään en ymmärrä, missä kohtaa huippukohta mukamas oli. Mietin myös kuumeisesti esityksen ajan, miksei ohjaaja ollut rajannut aihetta. Koko rakenne, fokuksesta puhumattakaan, oli todella hajallaan. On kunnianhimoista ja suorastaan uhkarohkeata on ottaa koko kakku pienen siivun sijaan. Esitys ei lunastanut lupaustaan. Ohjaaja, sen paremmin kuin näyttelijätkään, eivät onnistuneet saamaan Yrjö Kallisen ideaa läpi, ei persoonaa, ei mitään..Minua on petetty!

Yrjö Kallinen (15.6.1886- 1.1.1976)

Sincères condoléances, France


Pariisin terroristi-iskussa kaatuneiden muistolle 13.11.2015

Kaksoissateenkaari



"Kaikilla materiaaleilla on lakinsa"

Kun vain mahdollisuus tarjoutuu, lähden heti, sillä tuuli tunturissa puhdistaa aivot talven aikana kertyneestä pölystä. - Tapio Wirkkala

Still / Life Tapio Wirkkala Retrospective
30.10.2015 - 28.2.2016

Korundi, Rovaniemi.

Näyttely kurkistaa Wirkkalan maailmaan, ajatuksiin ja uraan.
Selfie.

Korundi kutsuu kulkijaa