Psykiatrisen sairaalan elämästä puuttuu ihmisrakkaus, kunnioitus ja lämpö. Hoitomuodot ovat pahimmillaan karmivia. Puhutaan nyt nykypäivän terveydenhuollosta. Potilaita hoidetaan, miten hoidetaan..
Sain osallistua kokoukseen, jossa käsiteltiin psykiatrian hoitomuotoja pääkaupunkiseudulla. Uusia ideoita ja parannuskeinoja haettiin muun muassa Auroran sairaalan johdolle esitettäväksi.
Yleisiä hoitomuotoja ovat vieläkin lepositeet, eritys, sähkösokit...
Miltäköhän tuntuisi maata lepositeissä kolme viikkoa putkeen. Vuorokauden ympäri vieressä istuu hoitaja, joka vapauttaa käsisiteet syömiseen, juomiseen, lääkkeen ottamiseeen. Vessaan pääsee; siksi aikaa tulee toinenkin hoitaja paikalle. 41-vuotias nainen muistelee "se taisi olla viitisen vuotta sitten, kun mut laitettiin lepositeisiin, etten purisi itseäni. Olin tuohon aikaan itsetuhoinen. Ihan hyvä juttu nuo lepositeet, mutta jälkeenpäin olen miettinyt, että olikohan hoito sittenkin liian pitkä." Kolme viikkoa sidottuna kattoon tuijottamisen myönteiset vaikutukset mieleen tuntuvat tässä kohtaa utopialta.
"Pakkoliikunta on vieläkin arkipäivää. Laittavat osastolta kolme kertaa päivässä ulos. Siitä saa pisteitä. Hoitajat antavat kaapin avaimen ja siinä puetaan ja lähetään väkisin ulos. Ei ole vaihtoehtoa. Ei potilaalla ole mitään oikeuksia hoitajien ylivaltaan." Potilaille suositellaan ikiaikaisin tavoin liikuntaa, vaikka kunto olisi mikä. Ei mikään ihme, jos Auroran edustalla hoipertelee tokkuraisia ihmisiä; Siellähän ne "hullut ulkoilee".
Vapaudenriisto. Murheellista on kuulla naisesta, jota hoidettiin eristyshuoneessa lähes
3 kuukautta. Koko tuona aikana naisen ei annettu nähdä ketään, ei lukea, ei annettu mitään virikkeitä. Ainoa valopilkku oli huoneessa oleva ikkuna. Sälekaihtimien läpi kajasti elämä.
Sairaalan
käytävällä hoidetaan henkilökohtaiset hoitajan keskustelut kanssa, koska osastoilla ei ole terapiahuoneita. Käytävällä myös usea potilas viettää klo 10-12 välisen ajan, koska tuona aikana potilailta on oman huoneen käyttö kielletty. Huoneessa pidetään keskimäärin kolmea potilasta samanaikaisesti. Intiimiteettisuoja on olematon. Potilaiden asiat tiedetään huoneessa.
Vankila, rangaistuslaitos tai kasarmi, jossa potilaiden kunnioitus puuttuu täysin,
kuvailivat potilaat sairaalaa. Lääkitystä kokeillaan ja välillä laitetaan kotiin. Monesti lääkitys osoittautuu vääräksi. Siinä vaiheessa kun pakkoliikkeet ravisuttavat kroppaa, uusi lääkitys otetaan kiitolllisena kokeiluun. "Lääketehtaiden koekaniineitahan me ollaan."
Sähkösokkihoitoa annataan nykyisin siististi nukutuksessa, ja vaikutukseltaan se auttaa vaihtelevasti. Tämä kyseenalainen hoitomuoto herättää potilaissa monenlaisia tuntoja.
Miten meidän käy, kun ihmisiä kohdellaan miten sattuu. Pahoinvointi lisääntyy, mielenterveysongelmat lisääntyy. Melankolia ja synkkyys ovat tunteita, jotka liittyvät tiiviisti potilaisten mietteisiin nykyisistä psykiatrian sairaaloista ja hoitopaikoista. Ulkopuolisena kuulostaa helposti siltä, ettei tässä työssä olla paljoa edistytty, esimerkiksi sitten Seilin. Sairaalaan tullessa potilas joutuu luopumaan kaikesta henkilökohtaisesta, myös yhteydet ulkomaailmaan kielletään useasti. Mistään ulkoisesta et voi päätellä ajan kulua, eihän sairaalassa pääse edes internetiin. Omaisten ja ystävien tapaamiset ovat tuikiharvinaisia. "Kanttiiniin pääsee, kun on
ansainnut tarpeeksi pisteitä hoitohenkilökunnalta ja jos sattuu olemaan rahaa. Rahaa ei voi nostaa mistään, eikä muitakaan raha-asioita hoitaa. Kaikki jää hoitamatta kun joutuu sairaalaan."
Kuka ajaa mielenterveyspotilaan puolia sairaalassa, pitääkö nämä "hoitokeinot" sallia? Millaisia tarinoita syntyy meidän sukupolvemme psykiatrian kehityksen suunnasta? Lääkäreiden tai hoitajien ammattitaitoa ei juuri kukaan potilas uskalla, rangaistuksen pelossa, kyseenalaistaa. "Jouduin väärän lääkityksen takia Auroraan jouluna. Sain todella ala-arvoista kohtelua. Lähtiessäni pois en viitsinyt kirjoittaa palautetta, etteivät seuraavalla kerralla kostaisi sitä mulle", kertoo vanhempi nainen.
Potilas on asiakas, jonka
toiveet ovat varsin vaatimattomia ja täysin toteutettavissa: Hieman kunnioitusta, hellyyttä, hymyä....OIKEUTTA!
Diagnoosi ei saisi olla ikuinen "se on kuin elinkautinen tuomio, josta ei pääse koskaan ja jättää leiman. Skitsofreenikko on aina skitsofreenikko". Vaikka todellisuudessa skritsofreniastakin voi parantua.
Ihmisenä oleminen on täynnä riskejä. Normaali ja terve ihminenkin voi yllättää ja sairastua. Niinhän on käynyt monelle - suurin osa sairastuneista on ollut alkujaan
tavallinen ihminen.
