Hyi, sinä likainen ihminen!

Ihmisenä oleminen on vaikeata. Joskus tuntuu, että rakkaus olisi lähes ainoa itsenäisen henkisen elämän oire. Onneksi rakkautta ei ole vielä (toistaiseksi) luokiteltu sairaudeksi.

Ruumis sisälmyksineen ja sitä peittävä iho on täynnä lisäaineita, vaarallisia bakteerikasvustoja, energiatukoksia, jumeja, loisia, kuonaa, rasvaa ja kaikkea mahdollista mömmöä. Karvat, syylät, luomet, rypyt, suonikohjut, selluliitti. Yäk!

Eikä siinä vielä kaikki. Mieli on myös täynnä mustaa töhnää, kuten patoutumia, ahdistuksia, pelkotiloja, pakkomielteitä ja tunnelukkoja.

Lika vaanii meitä kaikkialla, onnettomuutta uhkaavana, kuin ukkospilvi.

Eläköön huuto ja kättentaputukset turhuuden kauppiaille! Mikään laki ei suojele ihmistä markkinavoimien manipuloinnilta ja pelottelulta.

Tulkoon valkeus. Mutta valkeus ei tullutkaan, vaikka tässä ollaan puunattu ja lääkitty jo vuosikaudet.

Nim. Kilokyllikki pilvettömän taivaan alla, rakastunut - elämään.

D-vitamiini voimanlähteenä

Tri Tolosen D-Vitamiini 50 µg

Ihmisellä on hyvä ja mukava olla silloin, kun hän saa tarvitsemansa vitamiinit - ja hivenaineet. Ihmisen perusluonne ei ole masentunut, apaattinen ja iloton, vaan utelias, vitaalinen ja tyytyväinen. Tasapainoiseen, terveeseen ja hyvään elämään voi itsekin hivenen vaikuttaa.

Ruokavalio ja liikunta eivät enää riitä. Pimeä tulee ja D-vitamiinin tarve kasvaa. Tietysti oma riittävä D-vitamiinin saanti olisi hyvä varmistaa ympäri vuoden.

Uudet tutkimukset ovat osoittaneet D-vitamiinin suojaavan monilta taudeilta sekä ennaltaehkäisevän muun muassa syöviltä, osteoporoosilta jne. Jostain tutkimuksesta myös luin, että jollakulla olisi psoriasis parantunut D-vitamiinin ansiosta.

D-vitamiinin turvallisen päiväannoksen yläraja jatkuvassa käytössä on

aikuisille 250 mikrogrammaa ja lapsilla 25 mikrogrammaa.

(Viranomaissuositus aikuisille on vain 7,5 mikrogrammaa päivässä.)

"D-vitamiinin puutoksesta lähentelee tällä hetkellä epidemiaa väestötasolla. Eräässä suomalaistutkimuksessa testattiin varusmiesten D-vitamiinitasoja jossa todettiin että 80 % prosenttia kärisi puutoksesta ja osa tästä merkittävästä puutoksesta."

D-VITAMIINI TAULUKKO kertoo, kuinka paljon suomalaiset tarvitsevat päivittäin D-vitamiinia saadakseen S-D-25:n nousemaan tavoitetasoon

Laitan tähän muutamia linkkejä, joita löytyy enemmän netistä hakusanalla d-vitamiini

D-vitamiini (Wikipedia)

D-vitamiini ehkäisee virusinfektioita

D-vitamiini - Paras flunssarokotus

D-vitamiinin puutos on suuri terveysriski

D-vitamiini lisää terveitä vuosia

Kanada nosti D-vitamiinin saantisuositusta

D-vitamiini - vuosisadan kovin terveyteen vaikuttava tekijä

Lihavilla vakava D-vitamiinin puute

Ramadan päättyi

Muslimien paastokuukausi ramadan päättyi eilen islamin suurimpaan juhlaan Eid-Ul-Fitr -juhlaan. Sudanilaisystävättäreni koristeli hennalla kätensä ja jalkansa juhlaa varten.

Ramadanin aikana muslimit eivät syö tai juo päiväsaikaan. Tänä vuonna ramadan oli erikoisen rankka, koska se osittain sijoittui kuumaan elokuuhun. Ensimmäisen kerran syötiin ennen auringonnousua aamulla puoli neljä, ja seuraavaksi illalla puoli yhdeksän.

Ramadanin aikana myös tupakointi ja seksuaalinen kanssakäyminen on kiellettyä valoisaan aikaan.

Syksy saapuu

9 vuotta sitten

Kansa juhli villisti kaduilla, musiikki soi. Kaikki kynnelle kykenevät tanssivat ja lauloivat. Aivan kuin olisi viikonloppu, mutta nythän on ihan normi tiistai, muistan ajatelleeni. On syyskuun yhdeksäs päivä, vuonna 2001, Tunisiassa.

Ihmiset olivat sonnustautuneet parhaimpiinsa ja kokoontuneet Soussen kadun varsille. Aluksi luulin, että maa olisi voittanut jalkapallon. Siinä vaiheessa ei tullut mieleenkään, että kyse on jostain ihan muusta, vähiten terroristi-iskuista Yhdysvalloissa.

Sain nopean puhelun Suomesta, jossa omainen kertoi, että jotain kamalaa on tapahtunut New Yorkissa, vielä ei tiedetä mitä. Tuhansia on kuitenkin kuollut.

Seuraavana päivänä oli kotiinlähtö. Eivätkä lentokentällä tunisialaiset todellakaan häpeilleet näyttää halveksuntaansa meitä "vääräuskoisia" kohtaan. Turvatarkastuksessa miehet laitettiin kulkemaan eri riviin naisten kanssa. Jokaisen rintaliivit tutkittiin sillä perusteella, ettei koneeseen vietäisi teräaseita, muistan matkanjohtajan tulkanneen.

En unohda koskaan sitä näkyä, missä naiset odottivat tarkastusta paidat ylhäällä, tullimiesten kohtelua ja siitä seurannutta tunnetta. Ei oltu minkään arvoisia, kun lentokenttäviranomaiset tekivät pilaa meistä. Lisäksi meitä turisteja hermostutti ja pelotti epätietoisuus, kun emme oikein tienneet mistä oli kysymys ja mitä tämä kaikki tarkoitti.

Vasta aivan viime vuosina olen ajattellut asiaa uudestaan, jopa käynyt Tunisiassa uudemman kerran. En enää kanna kaunaa, olen antanut anteeksi. Uskonasiat tuntuvat olevan joissain kulttuureissa niin äidinmaidossa ja veressa, ettei mikään mene niiden ohi. Tämä pitää vaan hyväksyä, koska muuttaakaan niitä ei voi. Mitäs tungen itseni joka paikkaan, maassa maan tavalla.

Jälkeenpäin olen kuullut WTC:n terroristi-iskusta monia versioita ja näen mielessäni taas ja taas rakennuksien sortuvan, pölypilvien leviämisen, liekkimeren ja sokissa olevat ihmiset. Nyt ajattelen asiaa toisin ja pystyn kyseenalaistamaan valtakäsityksen iskun tekijöistä. Uskon vahvasti siihen, että iskujen takana olikin Yhdysvaltojen oma hallinto ja tiedustelupalvelu eikä muslimikapinalliset.

Tunisiaan voisin lähteä kolmannenkin kerran. Sitä odotellessa, juhlin tänään Kiinalaisen Ystävyysseuran kanssa Uudenkuun juhlaa ja katson tulevaisuuteen.

Selviytymissetti syksyyn

Näillä pärjää pitkään: Villasukat, vihreätä teetä, sarvikuono, vihanneksia, hedelmiä ja hieman lisävitamiinia purkista. Kirja puuttuu kuvasta.

Onnellisemmat

"Tavallisessa elämässä epäitsekkäät ihmiset ovat onnellisimpia - ne, jotka työskentelevät tehdäkseen muut onnellisiksi ja jotka unohtavat itsensä.

Tyytymättömät ihmiset ovat niitä, jotka etsivät aina onnea itselleen."

- Annie Besant 1979

Maan vai taivahan laps?

Zombiet ja karannut teräsmies

Pelkkä elokuva ja tositeeveet eivät enää elätä suomalaisten tirkistelynhalua. Esimerkiksi bussin ikkunasta voi luottavaisin mielin seurata kadun meininkiä. Huumoria voi repiä vaikka mistä. Eniten hauskuutta näyttää tuottavan sairaat ihmiset, jotka ehkä ovat jättäneet pillerit syömättä tai enemmän ottaneet, allensa tehneet, yksinpuhujat, pakkoliikkeiset ja muut syrjäytyneet.

Istuskelin tänään neljän ruuhkabussissa. Bussi pysähtyi liikennevaloihin Topeliuksenkadulla, Naistenklinikan kohdalla. Suojatiellä valoissa seisoi keksi-ikäinen pitkähkö mies. Nopeasti vilkaistuna miehessä ei ollut muuta epätavallista kun vaatteet. Päällään hänellä oli nimittäin pelkkä sairaalapyjama ja sukat, sinisen pussilakanan hän oli nostanut peitoksi olkapäilleen. Vakavailmeinen mies odotti valojen vaihtumista kuin kuka tahansa. Oletettavasti hän oli lähtenyt kävelemään sairaalasta. Hyksiin on matkaa puolisen kilometriä. Valkoiset sukat olivat mustuneet matkalla.

Bussissa seurasin tarkoituksella ihmisten reagtioita. Matkustajat olivat huomanneet miehen, jota he silmäilivät selvästi huvittuneena. Ehkäpä ottivat vielä rennomman asennon tuoleillaan ja odottivat seuraavaa kohtausta. Koitin vaivihkaa kysyä lähimpänä istuvilta matkustajilta, että pitäisikö miehestä ilmoittaa johonkin. Vastaukseksi minua katsottiin kuin tyhjin silmin kuin idiooottia, eikä kukaan sanonut mitään. Ajattelin mielessäni, puhuuko täällä bussissa kukaan suomea, onko kaikki mykkiä, vai näenkö minä harhoja, sillä kukaan ei reagoi mitenkään. Teki mieli huutaa suoraa huutoa, herätkää!!!!

Valot vaihtuivat ja mies ylitti kadun määrätietoisesti. Bussi jatkoi hetimiten matkaa, ja näin enää horisontiin katoavan liehuvan sinisen lakanan, kuin teräsmiehen viitan.

Olen jotenkin naiivina kuvitellut, että ihmiset välittäisivät toisistaan. Häpesin tänään niin kotipaikkakuntani ihmisiä, hesalaisia. He ovat juuri sellaisia kun niiden väitetään olevankin. Ihmisläheisyydestä tai välittämisestä ei täällä ole tietoakaan.

Jäin bussista pois. Sisälläni kiehui. Soitin Hyksin vaihteeseen ja kerroin tapahtuneesta. Jos kaipailevat karannutta potilasta, nähty on. Mekaanisen kuuloinen keskusneiti kiitteli tiedoista ja lupasi välittää asiaa eteenpäin. Joopa joo, näinköhän. Toivoin mielessäni, että joku muukin olisi kiinnittänyt huomioita miehen vaatetukseen ja mies on saatu turvaan.

Tämä ei ollut ensimmäinen kerta, kun olen huomannut kanssaihmisissä välinpitämättömyyttä ja hälläväliä-asennetta. En tiedä mitä pitäisi tapahtua, että tulisimme vähän älykkäimmiksi = myötätuntoisimmiksi eli empaattisimmiksi toisiamme kohtaan. Ei hyvältä näytä! Mikä meitä vaivaa?

Mietin vielä illallakin tapahtunutta ja miehen tarinaa. Miksi hän käveli tiellä sairaalavaatteet päällä, oliko hän muistamaton, miksi oli lähtenyt sairaalasta, mikä oli tämän teräsmiehen diagnoosi?

Karannut teräsmies on jonkun poika ja ehkäpä isä, setä tai sukulainen, ja jollekin rakas. Ei mitenkään yhdentekevä!