Aina välillä otan itseäni niskasta kiinni ja lähden kokeilemaan uusia juttuja, huomatakseni vain, että vanhassakaan ei ollut mitään vikaa. Niin se menee elämässä usein, että lähdemme niin sanotusti merta edemmäs kalaan. Hyvät jutut ovatkin ihan silmien edessä, mutta likinäkö vaivaa.
Kesän ajan olen kokeillut erilaisia joogamuotoja ja pilatesta ja syvävenytystä. Olen ollut erilaisilla mutkilla ja kiemuroilla, venynyt äärimmilleen vertikaalisesti ja horisontaalisesti, hymissyt kummallisia mantroja..ouuummm. En osaa sanoa, onko yhteys omaan kehoon lähentynyt vai loitontunut. Välillä (lue=usein) tuntuu turhautuneelta, kun ei vaan kertakaikkiaan pysty tai taivu. Katselen hieman katkerana viereisten mattojen elastisia vartaloita, mutta minkäs teet, olen pökkelö, mikä pökkelö. Harjoittelun puutetta ja laiskuutta, sanoisin.
Palaan kiltisti takaisin hathaan, jonka uskon olevan paras rytmiltään ja vaikutuksiltaan juuri minulle soveltuva. Hitauden opettelu ei ole pahasta ja pysähtyminen. Asanoiden tuttuus on turvallista ja jäänyt kehomuistiin. Taas kerran, oma kroppa on paras opettaja. Hyvä se on silti käydä laajentamassa reviiriä, sillä eihän sitä koskaan tiedä..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti