Sosiaalipornoa

Tietoisuus köyhyydestä ja surkeudesta, sodista ja vääryyksistä ei auta näiden uhreja vähimmässäkään määrin. Ikävä tosiasia.
Kävin Kiasmassa ja vereni kiehahti. Pahan jälkeen -näyttely ympärileikkaus- ja happoiskukuvineen oli toki näyttävä ja vastaanotto ilmiselvästi ravisteleva, mutta kaukaa haettu. Ei ole temppukaan matkustaa Intiaan, josta löytyy tuhansia happoiskujen uhreja, saati afrikkalaiseen peräkylään, jossa tyttöjen silpominen on edelleen voimissaan oleva perinne. Ongelmien vakavuus on selvä.

Se, että tiedän nyt miltä sukupuolielimien silpominen näyttää, näin kuvissa silpojan ja silvottavan, tekovälineet ja tavat, ei auta näitä ihmisiä. Alkoi nyppiä. Katselin paikalla olevia ihmisiä ja heidän reaktioitaan, miten tämä tieto avasi heidän maailmaansa. Ihmettelin mitä alle 10-vuotiaat tekivät näyttelysalissa. Ovella ei ollut varoituslappua lapsille eikä herkille.

Olisi ollut uutinen, jos kuvissa olisi ollut suomalaisessa ympäristössä tai suomalaisten vanhempien/hoitohenkilökunnan siunauksella tehtyjä ympärileikkauksia tai silpomisia, perhe- tai parisuhdeväkivaltaa. Näitähän tapahtuu lähes jokaisen elinpiirissä. Olisiko sekään tieto koskaan vähentänyt vääryyksiä tai auttanut uhreja, mene ja tiedä.

Se, että julkisuutta haetaaan toisten vastoinkäymisten kustannuksella on mielestäni hieman arveluttavaa.

Samoihin aikoihin kävin Kirjamessuilla. "Onhan se kiusallista, kun kaikki tuntee ja ei saa olla rauhassa", pahoitteli osaansa kirjakustantajan korokkeella istuva Anneli Auer, esikoiskirjailija, murhasta ja pefofiliasta ja ties mistä syytetty.

Esikoiskirjailija Anneli Auer Helsingin Kirjamessuilla 28.10.2016.