On helppoa olla vain yksi. Silloin ei tarvitse erikseen ammattiminää, arkiminää, someminää, vapaa-ajanminää. Olla reilusti se mikä on. Mielipiteitäkin on hyvä olla, mikäli ne eivät loukkaa tai mene henkilökohtaisuuksiin. Egobuustaus muiden kustannuksella on lyhytnäköistä. Se, joka itsensä ylentää..
Näkökulman valitseminen on taitolaji. Mitä tahansa pitäisi pystyä sanoa, mutta esitystapa kannattaakin harkita tarkasti. Sananvapauden raja tuntuu olevan hämärtynyt. Mitä tahansa ala-arvoista voidaan laukoa seuraamuksista piittaamatta. Jopa eräät yhteiskunnalliset vaikuttajat ovat sortuneet viimeaikoina ylilyönteihin, vihapuheisiin. Totta puhuen tilanne vaikuttaa huolestuttavalta.
Ihmiset ovat luontaisesti puhujia. Osaamme käyttää kieltä moniuloitteisesti. Kieli ja ajattelu kulkevat yhdessä. Ajattelu siirtyy sanoiksi ja lopulta ehkä teoiksi: Puhe on teko. Ei ole siis samantekevää mitä ajattelet. Mitä sanomaa toistat, voi muuttua todeksi, hyvässä ja pahassa.
On helppoa olla vain yksi. Kun tulemme toisiamme lähemmäksi ja katsomme tarkemmin, voimme havaita ettemme niin erilaisia ole. Kielellä ilmaisemme itseämme ja välitämme asenteita. Puheen avulla luomme käsitteitä ja välitämme kulttuuria. Luomme tulevaisuutta. Tiedonvälitystehtävä on itse kullakin vastuullinen. Arkipäivän kielenkäyttö, puhuttuna tai kirjoitettuna, on koodi, jolla avaamme ovia tai suljemme niitä.
Netissä kannattaa esiintyä vain omalla nimellään ja ottaa täysi vastuu sanomisistaan. Ei niin, että päivisin puhuu somessa ammattijargonia ja iltaisin muuttuu kostonhimoiseksi odinsoturiksi. Mainetta ei kannata pilata, eikä potkuja ottaa epäasiallisen someviestittelyn takia.
Vaikeneminen on kultaa, puhuminen hopeaa. Arveluttavan sisällön tuottaminen vain sisällöntuottamisen ilosta tai äkkituohtuminen turhautuneisuuden puuskassa voi johtaa lumipallofektiin, jonka seuraukset voivat olla hyvinkin kauaskantoiset ja vakavat.
Vihapuheet eivät kuulu sananvapauteen.
