Moni lapsi lopettaa leikkimisen liian varhain. Lapsuuden aika on lyhyt. Satumetsä vaihtuukin liian pian byrokratiaviidakoon. Täysi-ikäisenä nuorella täytyy olla jo kaikki valmiudet hoitaa asiansa julkishallinnon viidakossa, jossa avuttomat jää helposti jalkoihin. Tukea ja opastusta on vaikea saada. Ainakaan sosiaalityöntekijät eivät helpota osaltaan tätä painetta.
Jouduin tänään, lasten oikeuksien päivänä, erikoisen tilanteen eteen hoitaessani pikkuveljeni asioita, jonka haluan tuoda tässä julki. Ihmisten ei tarvitse suvaita mitä tahansa kohtelua julkishallinnon osalta.
Sosiaalivirastoon/läntiseen keskukseen lähti minulta tänään seuraavanlaista palautetta:
Hei!
Varasin tänään teiltä puhelimitse toimeentulotukiaikaa 20 -vuotiaalle pikkuveljelleni sosiaaliohjaaja xxxxx xxxxxxxxxx:lta. Yritän tukea veljeäni oman ajan puitteissa, koska poika on vielä nuori ja tuen tarve on selvä. Hän on asunut omillaan jo toista vuotta ja asioiden hoitaminen on vierasta. Veli jäi työttömäksi syyskuun lopulla, jonka yhteydessä selvisi, että liiton jäsenmaksuja ei ollutkaan koskaan veloitettu ja hän putoaisi päivärahoille. Onni onnettomuudessa, hän saikin jatkaa kesken jäänyttä koulua Keskuspuiston ammattiopistossa pintakäsittelylinjalla. Lokakuussa kävimme yhdessä hakemassa opistotukea/asumislisää Kelasta, josta neuvottiin hakemaan toimeentulotukea, mikäli päätös ei ole valmistunut jolukuuhun mennessä. Näin tein tänään, että saataisiin vuokra ainakin maksuun joulukuulta.
Esitin asiat juuri näin, edellä mainitulla tavalla virkailijallenne xxxxx xxxxxxxxx:lle. Virkailija alkuun kysyi, saako laittaa puhelimeen mikrofonit, että puhelu kuuluu myös sosionomiopiskelijalle. Vastasin myöntävästi. Virkailijan asenne minua kohtaan paljastui hyvin epäystävälliseksi. Hän kyseli moneen otteeseen miksi minä hoidan täysi-ikäisen veljen asioita. Koitin parhaani mukaan selvittää, että veljelläni on kielellisiä vaikeuksia selvitää omaa tilannettaan, lisäksi kun ei ole hoitanut mitään tälläisia asioita koskaan, ollaan uusien tilanteiden edessä, mukaan lukien siis liitto, työvoimatoimisto, kela ja muut byrokratian koukerot ja kaavakkeiden täyttö. Lisäksi veljelläni on lukihäiriö, joka hankaloittaa juuri ennestäänkin monimutkaisten asiakirjojen ymmärrystä ja täyttöä.
Olen ymmärtänyt, että sosiaalitoimi olisi tukeva ja kannustava ja ymmärtävä laitos. Sosiaaliohjaaja xxxxx xxxxxxxxxx oli kaikkea muuta. Kyseinen henkilö ei ensinnäkään antanut minulle tarpeeksi informaatiota puhelimitse. Esimerkiksi kun kysyin aikaa veljelleni, hän tokaisi, että hän laittaa kirjeen postiin, jossa asia selviää. Edelleen kysyessäni, mitä liitteitä/asiakirjoja tarvitaan mukaan, virkailija totesi tylysti, että "kun sinä hoidat veljesi asioita, kyläilet varmaan myös veljesi luona, niin näet mitä postia luukusta kolahtaa". Tämä on minusta erittäin epäasiallista asiakaspalvelua. Virkailija ei osaa vuorovaikutusta, vaan sosionomiopiskelijan aikaan yritti selkeästi tärkeillä. Lisäksi hän useaan kertaan painotti, että jos minä hoidan veljeni asioita, tarvitaan valtakirja. Senkin ymmärrän täysin, mutta tämähän nyt on ihan väliaikainen ratkaisu, että saataisiin ne joulukuun asiat veljeni osalta kuntoon.
Tiedoitusvälineissä ja muualla on painotettu yhteisöllisyydestä ja välittämisen kulttuurista: Voisin ajatella, että sosiaalinen ala olisi edelläkävijä ja suunnannäyttäjä, joka todella huolehtisi ja välittäisi. Yritin sanoa virkailijalle, että nämä nuoret on ihan oman onnensa nojassa, että he eivät tiedä omia etujaan, he eivät osaa.
Puhelun perusteella sosiaaliohjaajan epäystävällinen/asiaton käytös ja asenne ei sovi asiakaspalveluun eikä sen koomin sosiaaliselle alalle. Jos tämä edellämainittu malli lähtee eteenpäin opiskelijoiden kautta, olen todella pahoillani, enkä lainkaan ihmettele, miksi yhteiskunta menee siihen suuntaan kuin menee. Julkishallinnon palveluihin pitäisi kuulua vähintäänkin hyvät tavat, ihmisläheisyys ja palvelualttius.
Ystävällisin terveisin,
Stella Helne
sisar
